Eväitä arkeen on Turun eri asuinalueilla kiertävä maksuton aluetapahtuma, joka järjestetään ensimmäistä kertaa Kauppakeskus Länsi Ykkösessä.
Tapahtumassa saat monipuolisesti tietoa Länsikeskuksen alueen harrastusmahdollisuuksista sekä toiminnasta ikääntyneille. Tapahtumassa on monipuolisia esiintyjiä ja tietoiskuja harrasteista, terveydestä ja hyvinvoinnista, liikkumiskyvyn testausta ja liikuntaryhmiin tutustumista. Voit tulla oman aikataulusi mukaan. Tapahtuma on ilmainen.
MAISTIAISIA OHJELMASTA:
- Muusikko Timo Rautala ja tanssiseurat esiintyvät
- Monipuolisissa neuvontapisteissä tietoa kaupungin, vanhusneuvoston sekä eri yhdistyksienja yritysten toiminnasta ja harrastuksista ikääntyneille koko tapahtuman ajan
- Punaisen Ristin -esittelypisteellä turvallisuutta lisäävien apuvälineiden esittelyä ja Terveyspisteeltä voit kysyä neuvoa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Terveyspisteellä on mahdollisuus myös verenpaineen ja verensokerin mittauksiin.
- TULE-tietokeskuksen toimintakykytestausta
- Tapahtuman aikana ja toki ennen ja jälkeenkin on mahdollisuus hyödyntää kauppakeskuksen palveluita omakustanteisesti, mm. kaksi lounasravintolaa ja kahvilaa löytyy
- Medishopissa: testikengät ja aktivointimatot testissä. Lisäksi tietoiskuja kävelystä ja liikumisen merkityksestä
- Kauneuskioski Kanelin pisteellä tietoa jalkojen ja ikääntyvän ihon hoidosta ja mahdollisuus kulmien värjäykseen ja siistintään (10€).
- Alueolohuone -toiminta tarjoaa kahvit kaikille osallistujille
TAPAHTUMAOHJELMA:
Klo 10-10.30 Muusikko Timo Rautala esiintyy kauppakeskuksen aulassa
10.30-10.45 Turun Tienoon Senioritanssijoiden -esitys aulassa, lopuksi pääset kokeilemaan tanssia
klo 10.45, 11 tai 11.15 TULE TUTUSTUMAAN LIIKU LÄHELLÄ -RYHMÄÄN – liiketilaan Talouspörssiä vastapäätä:
Kevyttä jumppaa ohjaaja Iina Toukosen johdolla, tällä kertaa muusikko Timo Rautalan livemusiikilla säestettynä. Valitse sinulle sopiva 15 min kokeiluaika (kokeiluun mahtuu 20- 30 henkeä/tuokio). Tuokion lopuksi saat tietoa ryhmän normaalista kokoontumisajasta kauppakeskuksessa.
klo 11.30 Kivuton kävely -tietoisku, Minna Nurmi, Medishopo
klo 11.45 Liikuntamahdollisuuksia senioreille, Päivi Mecklin, Turun kaupungin liikuntapalvelut
klo 12 -12.15 Tanssiseura Sekahaun esitys aulassa
12.15-13 Timo Rautala esiintyy kauppakeskuksen aulassa
Pidätämme oikeuden ohjelma- ja aikataulumuutoksiin.
SAAPUMINEN PAIKALLE
Voit saapua oman aikataulusi mukaan, ei ilmoittautumista.
Kauppakeskuksen läheisyydessä on paljon parkkitilaa sekä parkkihalli, invapaikkoja on useita ulko-ovien läheisyydessä.
Tapahtumapaikka on esteetön, yhdessä tasossa, ja ulko-ovet avautuvat automaattiavauksella.
Lähimmät bussipysäkit:
Länsikeskus 1530 ja 1531: bussit 43 ja 46
Viilarinkatu 839 ja 1559: bussit 10, 43
Metsäkylä 782 ja 1527: bussit 3A ja 6A
Asentajakatu 1529: bussit 43 ja 44
Tapahtuma järjestetään yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa, mukana esittelijöinä:
Turun kaupungin liikuntapalvelut, Kauppakeskus Länsi 1, Turun vanhusneuvosto, Turun kaupungin Alueolohuonetoiminta sekä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kulttuuripalvelut, Auralan Setlementti/kansalaisopisto, Kauneuskioski Kaneli, Lounais-Suomen Martat & Länsi-Suomen Maa- ja Kotitalousnaiset, Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry/Avustajakeskus, Medishop, Punaisen Ristin Turun osasto ja Kontti sekä Terveyspiste, Suomen Siivouspiiri Oy, TULE -tietokeskus sekä Turun Seudun Luustoyhdistys, Turun Seudun Nivelyhdistys, Turun Seudun Selkäyhdistys ja Turun Seudun Reumayhdistys, Tukenasi ry, Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen Liikkuva resurssikeskus mukanaan Varhan ikäimisten palveluohjaaja sekä Liiku lähellä -Viesti vertaisena toimijat, Tanssiseura Sekahaku, Turun Tienoon Senioritanssijat, Turun Seudun Vanhustuki/Kuntoilukummi -toiminta, Turun Seudun Omaishoitajat, Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset -FinFami ry, Talousneuvola/Ulosottolaitoksen ennakoivan talousneuvonan asiantuntija, Varhan potilas- ja sosiaalivastaava. Menossa mukana myös Turun Siskot ja Simot! Tietoa myös kirjastopalveluista, seurakunnan sekä FBC Turun salibandy toiminnasta.
Lämpimästi tervetuloa!
